1997 perustettu seura, jonka arkiharjoittelu tapahtuu Euran Honkilahden kylällä, Sampon pajan tatamilla.
Perustekniikan pohja on Sankukai-tyylisuunnassa. Kilpakaraten ottelun(kumite) oppiminen, on johtotähti pidemmälle edenneiden harjoittelussa. Tärkeä oheisharjoittelumuoto jossa myös kilpailemme, on painonnosto (tempaus/työntö).
Alkeiskursseja on seuran historiassa alkanut viisi, viimeinen 2009.
Panostamme laatuun.
Pohjat pyritään tekemään lajitekniikan ja fysiikan osalta niin hyväksi, että jos joku päättää ottaa vastuun itsestään karatessa ja aikoo edetä huippulle, niin perusta on kunnossa. Eväitä elämään saa joka tapauksessa.
Kilpamenestystäkin on hyvällä fiiliksellä toteutetun harjoittelun sivutuotteena tullut mukavasti. Kymmeniä nuorten suomenmestaruuksia. Aikuisten suomenmestariksi on seurasta ponnistanut viisi henkilöä. Pohjoismaiden mestaruuksia on kolme. Nuorten ja aikuisten arvokilpailuissa on suomea edustanut seurastamme kuusi henkilöä. EM-tasolta hopea joukkuekumitesta on paras saavutus, toistaiseksi.